Asiakirjamallit

Työntekijän kuulemistilaisuus, kutsu

Ennen kuin työnantaja irtisanoo työsopimuksen henkilöön liittyvällä perusteella, purkaa työsopimuksen tai lomauttaa, hänen on varattava työntekijälle tilaisuus tulla kuulluksi. Kutsun kuulemistilaisuuteen laadit Docuella parissa minuutissa. Lue lisää
Lainsäädäntö FI
Kieli fi suomi
Aiheet Juristin päivittämä 5.6.2024

Työntekijää kuultava ennen työsuhteen päättämistä

Työntekijälle on varattava mahdollisuus tulla kuulluksi eli lausua mielipiteensä ennen kolmea seuraavaa työnantajan tekemää ratkaisua:

  1. työsopimuksen irtisanominen työntekijän henkilöön liittyvin perustein
  2. työsopimuksen purkaminen
  3. lomauttaminen

Lomauttamisen osalta erillistä kuulemistilaisuutta ei poikkeuksellisesti tarvitse järjestää, jos ennen lomauttamista on käytävä muutosneuvottelut. Tällöin työntekijän kuuleminen toteutuu neuvotteluissa. Muutosneuvottelut on käytävä, jos työnantaja työllistää säännöllisesti vähintään 20 työntekijää ja harkitsee yhden tai useamman työntekijän vähentämistä tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Kuulemistilaisuutta ei myöskään tarvitse järjestää, jos soveltuvassa työehtosopimuksessa on määrätty erilaisesta lomautusmenettelystä.

Kutsun laadit helpoiten Docuella

Kutsun kuulemistilaisuuteen laadit Docuella parissa minuutissa. Voit myös pyytää työntekijää sähköisesti allekirjoittamaan kutsun, jolloin sinulla on todiste siitä, että olet varannut hänelle asianmukaisen tilaisuuden kuulemiseen.

Kuulematta jättäminen voi tulla kalliiksi

Työntekijän kuuleminen kuuluu hyvään tapaan ja reilun työnantajamielikuvan rakentamiseen. Juridisesti kuulematta jättäminen ei tee työsuhteen päättämistä laittomaksi, mutta se voidaan kuitenkin katsoa vahingonkorvausta korottavaksi tekijäksi, jos irtisanominen tai purkaminen myöhemmin todetaan laittomaksi.

Kuulemistilaisuudesta kannattaa laatia muistio

Itse kuulemistilaisuudesta kannattaa laatia kirjallinen muistio, joka toimii tarvittaessa todisteena siitä, mitä tilaisuudessa on keskusteltu. Muistion laatiminen onnistuu kätevästi Docuen tällä mallilla.

Docuen avulla hoidat työsuhteen muutostilanteet asianmukaisesti

Hyödyntämällä Docuen asiakirjamalleja hoidat työsuhteen muutostilanteet asianmukaisesti ja juridisesti pätevällä tavalla. Tutustu esimerkiksi seuraaviin juristiemme laatimiin ja ylläpitämiin malleihin:

Lainsäädäntö FI
Kieli fi suomi
Aiheet Juristin päivittämä 5.6.2024

Docuesta löydät Suomen kattavimman valikoiman juridisia asiakirjamalleja – juristien ylläpitämiä. Meihin luottaa jo yli 100 000 yritystä.

"Enää ei tarvitse koluta sopivia sopimuspohjia ympäri nettiä tai tilata niitä erikseen juristilta. Docue haukkuu helposti hintansa takaisin säästyneen työajan ansiosta jo muutaman sopimuksen laatimisen jälkeen."

Perttu Paukkeri

Toimitusjohtaja, Markkinointitoimisto WDS

"Docue toimii mainiona kulmakivenä kasvuyhtiön hallinnossa, kuten työsopimuksissa ja hallituksen kokouspöytäkirjoissa. Valmiit juridiset sisällöt nopeuttavat ja laadullistavat laadintaa."

Mattipekka Kronqvist

Founder, Nsion