Lakipalveluiden Robin Hood
Perinteiset lakipalvelut ovat asiakkaille tarpeellisia, mutta samalla auttamattoman vaikeaselkoisia, kalliita ja vanhanaikaisia. Siksi tarvitsemme lakipalveluiden Robin Hoodia.
Lähes kaikki toimialat ovat kokeneet asiakaslähtöisen vallankumouksen teknologian siivittämänä, mutta yksi maailman vanhimmista ammattikunnista pyörii edelleen omilla ehdoillaan.Perinteiset lakipalvelut ovat asiakkaille edelleen tarpeellisia, mutta samalla auttamattoman vaikeaselkoisia, kalliita ja vanhanaikaisia. Viisi vuotta lakitoimialaa sisältäpäin seuranneena ennustan tuomiopäivää alan muutoshaluttomille perinteisille toimijoille, jotka vieläkin maksattavat oman tehottomuutensa ja teknologisen jälkeenjääneisyytensä asiakkailla.
Työskenneltyäni asiakasrajapinnassa neljällä vuosikymmenellä olen vakuuttunut siitä, että asiantuntijapalveluissa parhaiten menestyvät ne, jotka pyrkivät hahmottamaan maailman asiakkaiden silmin ja tuomaan välitöntä mitattavaa hyötyä heille. Palvelut ovat kehittyneet huimasti, mutta asiakkaiden inhimilliset perustarpeet ovat pitkälti samoja kuin 90-luvulla. Päivittäin kasvojamme vasten iskevä tietotulva kasvaa räjähdysmäisesti, mutta ihminen muuttuu monin verroin hitaammin kuin eksponentiaalisesti uudistuva teknologia.
Odotuksemme asiantuntijapalveluiden tuloksille pohjautuvat siis edelleen samanlaisiin inhimillisiin tarpeisiin kuin vuosikymmeniä sitten. Esimerkiksi ajan ja rahan säästö, mielenrauha ja menestys omassa työssä ovat kovaa valuuttaa myös digitalisaation tiimellyksessä. Teknologian hyödyntäminen antaa ohituskaistan palveluiden tehostamiseen, mutta asiakkaiden ilahduttamisessa inhimilliset tekijät ovat edelleen keskiössä.
Lakipalveluita on mahdollista yksinkertaistaa, demokratisoida ja halpuuttaa, mutta sitä eivät perinteiset laki- ja asianajotoimistot tule tekemään missään päin maailmaa. Laukaus muutokseen ei lähde Nottinghamin seriffiltä vaan toisinajattelijalta Sherwoodin metsästä. Tarvitsemme lakipalveluiden Robin Hoodia, jolla on maailmanluokan teknologinen ja juridinen kyvykkyys sekä palava halu mullistaa toimiala asiakaslähtöiseksi.
Visiona suositelluin digitaalinen lakipalvelu
Docuen visio on olla maailman suositelluin digitaalinen lakipalvelu. Teknologisen ja juridisen edelläkävijyyden lisäksi matka kohti visiotamme edellyttää asiakkaiden inhimillisten tarpeiden täyttämistä ennennäkemättömällä tavalla. Ihmisten ja yritysten tulee voida varmistaa oikeutensa helpommin, laadukkaammin ja edullisemmin kuin koskaan aiemmin.
Tuoreena docuelaisena suhtaudun visioomme valtavalla innostuksella ja ylpeydellä, mutta samalla myös nöyryydellä asiakkaidemme edessä. Vain heidän etujaan palvellen pystymme yhdessä luomaan suomalaisen globaalin menestystarinan.
Jukka Jaakkola