Asiakirjamallit

Vuokrasopimus, kirjallinen varoitus

Mikäli vuokralainen olennaisesti rikkoo vuokrasopimusta esimerkiksi laiminlyömällä vuokranmaksun tai aiheuttamalla toistuvia häiriöitä, on vuokranantajan syytä antaa vuokralaiselle varoitus. Varoitus on annettava kirjallisesti ja todisteellisesti, muutoin varoitusta ei katsota riitatilanteessa annetuksi. Lue lisää
Lainsäädäntö FI
Kieli fi Suomi
Aiheet
Hinta

4,95 € kertamaksulla

Hinta sisältää arvonlisäveron sekä sähköiset allekirjoitukset.

Juristin päivittämä 7.11.2023

Varoitus ennen vuokrasuhteen purkamista

Mikäli vuokralainen rikkoo vuokrasopimusta olennaisesti esimerkiksi aiheuttamalla toistuvia häiriöitä tai hoitamalla huoneistoa huonosti, on vuokranantajan syytä antaa vuokralaiselle varoitus. Yleensä varoituksen antaminen on edellytys sille, että vuokrasopimuksen voi myöhemmin purkaa, jos moitittava menettely jatkuu. Varoituksella pyritään siis paitsi korjaamaan epätoivottavaa käytöstä myös suojautumaan vuokralaisen mahdollisilta väitöksiltä siitä, ettei käytökseen olisi reagoitu.

Vuokranmaksun laiminlyönti

Vuokranmaksun laiminlyönti vähintään kahdelta kuukaudelta oikeuttaa vuokranantajan yleensä purkamaan vuokrasopimuksen ilman ennakkovaroitusta.

Varoitus on annettava todisteellisesti

Varoitus on annettava kirjallisesti ja todisteellisesti, muutoin varoitusta ei katsota riitatilanteessa annetuksi. Voit laatia pätevän varoituskirjeen Docuella sekä asuinhuoneiston että liikehuoneiston tapauksessa. Palvelun sähköinen allekirjoitus toimii todisteena siitä, että varoitus on vastaanotettu asianmukaisesti.

Varoitusta ei aina tarvita

Varoitusta ei tarvita, jos purkamisperusteen aiheuttanut vuokralaisen menettely on toistunut ja vuokralaiselle on annettu tästä jo aiemmin varoitus. Samoin tietyissä tilanteissa erityisen moitittava toiminta itsessään oikeuttaa vuokrasopimuksen purkamiseen ilman varoitusta.

Lainsäädäntö FI
Kieli fi Suomi
Aiheet
Hinta

4,95 € kertamaksulla

Hinta sisältää arvonlisäveron sekä sähköiset allekirjoitukset.

Juristin päivittämä 7.11.2023

Docuesta löydät Suomen kattavimman valikoiman juridisia asiakirjamalleja – juristien ylläpitämiä. Meihin luottaa jo yli 40 000 yritystä.

"Enää ei tarvitse koluta sopivia sopimuspohjia ympäri nettiä tai tilata niitä erikseen juristilta. Docue haukkuu helposti hintansa takaisin säästyneen työajan ansiosta jo muutaman sopimuksen laatimisen jälkeen."

Perttu Paukkeri

Toimitusjohtaja, Markkinointitoimisto WDS

"Docue toimii mainiona kulmakivenä kasvuyhtiön hallinnossa, kuten työsopimuksissa ja hallituksen kokouspöytäkirjoissa. Valmiit juridiset sisällöt nopeuttavat ja laadullistavat laadintaa."

Mattipekka Kronqvist

Founder, Nsion