Asiakirjamallit

Optiosopimus, SV [Optionsavtal]

Tällä mallilla voit laatia ruotsinkielisen optiosopimuksen, jonka kohteena ovat yhtiön antamat osakkeet. Lue lisää

Mitä optiolla tarkoitetaan?

Option saajalle annetaan oikeus tietyn oikeustoimen tekemiseen ennalta sovituin ehdoin myöhempänä ajankohtana. Option haltija voi itse päättää, käyttääkö hän optionsa. Optiossa on siis kyse siis korostetusti oikeudesta, ei velvollisuudesta. Sen sijaan option antajalle optio muodostaa velvollisuuden toimia option haltijan valinnan mukaan. Yleensä kaikki option ehdot kirjataan yksiselitteisesti optiosopimukseen.

Option kohteena voi lähtökohtaisesti olla mitä tahansa. Tässä yhteydessä tarkastelu rajataan kuitenkin osakeyhtiön osakkeisiin, jotka ovatkin yleinen optiosopimuksen kohde.

Mitä ovat työsuhdeoptiot ja miten ne toimivat?

Työsuhdeoptioilla työnantajayhtiö oikeuttaa työntekijän merkitsemään työnantajayhtiön osakkeita ennalta sovituin ehdoin myöhempänä ajankohtana. Työsuhdeoptioiden tavoitteena on erityisesti henkilöstön sitouttaminen ja kannustaminen samoihin tavoitteisiin kuin yhtiön osakkeenomistajilla. Optiosopimuksen ehdot asetetaan tavallisesti sellaisiksi, että henkilöstö hyötyy yhtiön osakkeen arvonnoususta tulevaisuudessa.

Optio ei tavallisesti tule haltijalleen ilmaiseksi, vaan tyypillisesti vastikkeena käytetään rahaa tai muuta velvollisuutta. Työsuhdeoptioiden yhteydessä on tavallista asettaa optioiden käyttämisen edellytykseksi tietyn mittainen työsuhde yhtiön palveluksessa.

Optiosopimus ruotsiksi Docuella – miten se toimii?

Docuen optiosopimuksen mallilla saat käyttöösi ruotsinkieliset mallisisällöt muun muassa seuraaviin kohtiin:

  • Sopimuksen tarkoitus ja optioiden määrä
  • Optioiden hinta ja maksaminen
  • Osakkeiden merkintä ja maksaminen
  • Liittyminen osakassopimukseen
  • Optioiden raukeaminen tietyissä työnteon päättymistilanteissa (vesting)
  • Optioiden luovuttaminen ja siirto
  • Optionhaltijan oikeudet erityistilanteissa (esim. osakeannit ja voitonjako)
  • Mahdollisten erimielisyyksien ratkaiseminen

Voit helposti valita, mitä ehtoja haluat sopimukseesi, ja Docueen rakennettu automaatio hoitaa niiden muotoilut puolestasi. Palvelu myös ohjeistaa sinua eri kohtien merkityksestä. Lopputuloksena on laadukas optiosopimus ruotsiksi.

Docuesta löydät Suomen kattavimman valikoiman juridisia asiakirjamalleja – juristien ylläpitämiä. Meihin luottaa jo yli 40 000 yritystä.

"Enää ei tarvitse koluta sopivia sopimuspohjia ympäri nettiä tai tilata niitä erikseen juristilta. Docue haukkuu helposti hintansa takaisin säästyneen työajan ansiosta jo muutaman sopimuksen laatimisen jälkeen."

Perttu Paukkeri

Toimitusjohtaja, Markkinointitoimisto WDS

"Docue toimii mainiona kulmakivenä kasvuyhtiön hallinnossa, kuten työsopimuksissa ja hallituksen kokouspöytäkirjoissa. Valmiit juridiset sisällöt nopeuttavat ja laadullistavat laadintaa."

Mattipekka Kronqvist

Founder, Nsion