22.2.2021

Kehitystiimimme vahvistui – esittelyssä Iikka Timlin

Docuen tiimi vahvistui Iikka Timlinillä, joka kehittää palvelun järjestelmäarkkitehtuuria.

Iikka Timlin

Iikka, miten sinusta tuli hyvä siinä mitä teet?

Mielenkiinto on hyvä motivaattori. Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta sekä siitä, miten asiat toimivat. Ensimmäisten elinvuosien ajan tämä useimmiten tarkoitti purettuja leluja sekä solmuun vedettyjä käyttöjärjestelmiä. Jokaista nappia täytyi painaa nähdäkseen, mitä siitä tapahtuu.

Myöhemmin taidon (tai ainakin itseluottamuksen) määrä alkoi hiljalleen ylittää innostuksen, ja pääsin myös kokeilemaan ja kartuttamaan taitoja isäni yrityksessä. Paikallinen lukiomme tarjosi myös ns. IT-linjaa, jossa sain jo lukioaikana suorittaa avoimessa yliopistossa tietojenkäsittelytieteiden perusopintoja.

Tältä pohjalta sain suorittaa myös asevelvollisuuden oman alani erityistehtävissä, jonka jälkeen päädyin lyhyen opintopyrähdyksen kautta kokopäiväisesti töihin alalle. Ohjelmointi on työnä luovaa ongelmanratkaisua, joten työelämässä on loputtomasti mahdollisuuksia kehittää itseään aina vain pidemmälle.

Mitä teit ennen Docueta?

Edellinen työnantajani oli markkinointialan yritys, jossa tehtäväni oli ratkoa asiakasyritysten digimaailman haasteita varsin laajalla skaalalla. Käytännössä tämä tarkoitti useimmiten erilaisia optimointeja, verkkosivustokehitystä ja räätälöityjä integraatioratkaisuja.

Miten päädyit Docuelle?

Itse tarina on varsin tavallinen – rekrytoijan yhteydenoton kautta. Päätös taas syntyi monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Lakiteknologiassa itsessään kiehtoi perinteisen alan “ravistelu” sekä mahdollisuus uudistaa kokonaista ammattialaa, ja Docuen palveluissa näin mahdollisuuden päästä kehittämään tuotteita, jotka aidosti helpottavat niin yritysten kuin yksityisten ihmistenkin elämää.

Teknologiajohtaja Mikko Kutilainen, miten kuvailisit Iikkaa?

Iikka on nopea ja ennen kaikkea innokas oppimaan uutta. Sisäinen, aito kiinnostus teknologiaa kohtaan näkyy vahvasti kaikessa tekemisessä. Iikan analyyttinen luonne ja kiinnostus tietoturva-asioihin auttavat meitä kehittämään palvelusta yhä turvallisemman ja varmemman kaikille asiakkaillemme. Tervetuloa Iikka!

Kasvamme kovaa vauhtia ja etsimme jatkuvasti vahvistuksia kehitystiimiimme. Jos sinua kiinnostaa työ, jossa voit muuttaa kokonaista toimialaa ja saada kädenjälkesi näkyviin, laita meille avoin hakemus osoitteeseen jobs@docue.com.