Asiakirjamallit

Avoin valtakirja, SV [Öppen fullmakt]

Avoin valtakirja antaa sen haltijalle lähtökohtaisesti rajoittamattoman oikeuden edustaa valtuuttajaa, joten käytä sitä harkiten. Tämä valtakirjamalli on ruotsiksi. Lue lisää
Lainsäädäntö FI
Kieli sv Ruotsi
Aiheet
Hinta

5,01 € kertamaksulla

Hinta sisältää arvonlisäveron sekä sähköiset allekirjoitukset.

Juristin päivittämä 6.6.2024

Yleisvaltuutus monenlaisiin oikeustoimiin

Avoimella valtakirjalla eli niin sanotulla avoimella asianajovaltakirjalla valtakirjan haltijalle annetaan kelpoisuus tehdä vapaasti sopimuksia ja muita oikeustoimia valtuuttajan puolesta. Valtuutettua ei tarvitse yksilöidä valtakirjassa, vaan pelkkä valtakirjan hallussapito riittää valtuuttajan edustamiseksi. Valtuuttajan onkin syytä antaa valtakirja vain läheiselle ja luottamalleen henkilölle.

Avoin valtakirja ei riitä kaikkiin tilanteisiin

Avoin valtakirja on usein riittävä valtuutus hoidettaessa toisen henkilön asioita esim. viranomaisten luona. Valtuutettu ei voi kuitenkaan avoimen valtakirjan perusteella esimerkiksi nostaa valtuutetulle tulevia rahavaroja tai myydä valtuutetun kiinteistöjä, vaan näitä varten tarvitset yksilöidyn valtakirjan.

Helpoin tapa laatia ruotsinkielinen avoin valtakirja

Palvelussamme voit laatia avoimen valtakirjan hetkessä. Voit allekirjoittaa valmiin valtakirjan sähköisellä allekirjoituksella. Sen jälkeen voit helposti lähettää sen valtuutetulle sähköisesti.

Docuesta löydät Suomen kattavimman valikoiman juridisia asiakirjamalleja – juristien ylläpitämiä. Meihin luottaa jo yli 40 000 yritystä.

"Enää ei tarvitse koluta sopivia sopimuspohjia ympäri nettiä tai tilata niitä erikseen juristilta. Docue haukkuu helposti hintansa takaisin säästyneen työajan ansiosta jo muutaman sopimuksen laatimisen jälkeen."

Perttu Paukkeri

Toimitusjohtaja, Markkinointitoimisto WDS

"Docue toimii mainiona kulmakivenä kasvuyhtiön hallinnossa, kuten työsopimuksissa ja hallituksen kokouspöytäkirjoissa. Valmiit juridiset sisällöt nopeuttavat ja laadullistavat laadintaa."

Mattipekka Kronqvist

Founder, Nsion